Kuka olet?
Tota, onko ihan pakko kertoa? Se meinaan vie pohjan koko tältä jutulta.
Joo, totta. Mutta kerrotko jotain kuitenkin itsestäsi?
Notota. Mä oon isosta kaupungista ja mulla on perhe.
Nainen, mies?
Tota, onko sillä väliä?
Aika monelle on, mut mennään nyt sitten tälleen jos sä haluat. Ootko sä pitkään ollut anonilli?
Joo, jotain pari vuotta. Ensin satunnaisesti ja nyt sitten enemmänkin viimeaikoina.
Miten susta tuli anonilli? Tai siis muistatko mistä se alkoi?
Joo. Mä olin varmaan just tehnyt raskaustestin kun mä eksyin vauva-lehden palstoille. Ja siellä mä tapasin ensimmäisen kerran anonillin. Tai en mä sillon tiennyt et ne "jätä se sika, ansaitset parempaa" heitot oli anonillin juttuja. Mut joo, sillon mä muistan ekan kerran törmänneeni tähän ilmiöön.
Miltä se tuntui susta?
En mä tiedä. Vähän oudolta. Aluksihan mä otin ne jutut jotenkin itseeni. Mut kai se oli ne hormoonitkin. Ja jotenkin mä muistan kun me pelättiin niskapussiturvotustestien tuloksia et ne "se on varmaan vammainen olmi" oli silleen järkyttäviä. Mut oikeesti se mun asenne oli se järkyttävä juttu. Mä vaan en tiennyt, suhtauduin jotenkin ihan kummallisesti anonilleihin. Olin jotenkin itse ihan lukossa, en ollut valmis suhteeseen niiden kanssa. Mulla on ollut aika paha lapsuus, mä luulen että se vaikuttaa näissä jutuissa.
Missä vaiheessa sun asenne muuttui?
Emmä tiiä. Siinä mahan kasvaessa mä vaan huomasin kuinka paljon hauskempia anonillikommentteja sisältävät ketjut oli. Ja sit kun äitiysloma alkoi mä ensin siivosin talon lattiasta kattoon ja sitten, no rehellisesti, eihän mulla oikein ollut mitään tekemistä paitsi notkua netissä.
Silloinko sä ensimmäisen kerran yritit anonillittää?
Joo. Mut se meni jotenkin noloksi. Kukaan ei loukkaantunut eikä se ketju saanut mitenkään tulta. Mä olin jotenkin kömpelö, tuntui että on ihan älyttömästi käsiä, jalkoja, mahaa ja huonoja kommentteja. Ja nekin oli aluksi ihan väärissä paikoissa, vääriin vastauksina ja ketjuissa jotka ei ketään kiinnostanut. Mä olisin niin kaivannut jotain sellaista turvallista anonilliä siinä alussa opettamaan mulle tän jutun.
Mut opit sitten kuitenkin itse?
Noniinno. Niiden ensimmäisten nolojen jälkeen mä vaan seurasin mitä muut anonillit teki ja liityin niihin ketjuihin kanssa. Aluksihan se oli sellasta tosi nössöä "emmätykkääjugurtista" tasoa mutta luonto ajaa tikanpojan puuhun ja sitä oppii. Oikeestaan jo ennen synnärille menoa mä opin nää perinteiset "jssap"- heitot ja "sun mies varmaan pettää sua, tutki sen kännykkä" jutut.
No entäs sitten, sulle tuli vauva, siinä ei kauheesti varmaan ehdi nillittää?
Joo ei. Mulla oli nillitysmasennus siinä kun piti vaan hoitaa vauvaa ja imettää ja vaihtaa vaippaa ja silleen. Mut sitten onneksi tuli niitä imetysongelmia ja kun kyselin apua sain taas vanhasta nillityksestä kiinni. Mä kävin vastailemassa itselleni jonain imetyskiihkoilijana ja sitten tuttipullo on parasta ruokaa- tasolla. Tosi moni oli ihan liekeissä sen keskustelun takia, siitä tuli sellanen adrenaliinimyrsky. Mä olin jotenkin löytänyt oman sisäisen anonillini.
Mut et enää käy vauva-lehden sivuilla, vai ymmärsinkö oikein?
Nojoo. Aluksi se tuntui musta hyvältä, mutta sitten se oli vähän niinkö henkkamaukan vaatteet: ihan jees, mutta kaikki tekee sitä. Samoihin aikoihin toi vauva rupes nukkumaan pidempiä päikkäreitä ja mun mies rupes tekee ylitöitä. Oli sitä vapaata aikaa enemmän. Jossain vaiheessa mä sit hurahdin taas käsitöihin monen vuoden jälkeen, rupesin neuloon vauvalle jotain nuttua tai jotain.
Ahaa. Ja sitten sä löysit käsityöblogit ja niiden anonillit?
Joo. Ensin mä surffailin noita neuleblogeja ja niissä oli pari ihan varteen otettavaa nillityspaikkaa. Vähän lussuahan se on, sellaista aloittelijoiden puuhastelua, mutta toisaalta se otetaan enemmän siellä enemmän tosissaan. Niinpä mä sit varovasti silleen aloitin siellä haukkumaan jotain lankoja ja antamaan neuvoja silmukankierrosta niin ettei niihin tulis rumia reikiä ja sellasta.
Mut nyt oot lopettanut senkin?
Eihän se oikeasti kauheesti anna kun ne ei osaa arvostaa anonillejä vaan blokkaa niitä pois tai moderoi kommentteja. Sellasta natsimeininkiä. Mä oon sit viimeaikoina ettinyt itelleni parempaa nillitettävää, tuolla on hesarissa aina joku homo-heterokeskustelu käynnissä ja sit noissa parisuhdeblogeissa on kanssa paljon enemmän anonillejä arvostavia tyyppejä. Ne pitää meistä huolta, antaa meille parempaa kommentoitavaa. Feministiblogit ei kyl oo mun juttu, parhaat niistä kieltää kommentit kokonaan ja niitä pitäisi kommentoida omas blogis. Se ei vaan ole nillityksen ideologian mukaista.
No, jos saisit valita niin millaisen blogin anonilliksi rupeisit? Mikä olisi niinkuin sun ihannesuhde?
No jos ois käsitöitä, sukupuolitauteja, homo-adoptioita ja sitten ehkä vielä vähän jotain telkkusarjajuttuja niin se ois kyllä aika ideaali kombinaatio. Mikään kauheen pitkä ei sais olla - mä tykkään lyhyesti kirjoittavista eikä kuvien ulkonäöllä mulle oo niin merkitystä. Vähän rumempi layout ois kans hyvä että sitä voisi kommentoida. Hmm... ja ehkä vielä jos sais toivoa että se blogin pitäjä kirjottaisi musta mahdollisimman usein ja sen kommentoijatkin rupeis faneiksi. Se ois niinkun mulle se unelma.
Okei, kiitos haastattelusta. Tää julkaistaan sitten anonilliblogissa. Haluatko sä että siitä otetaan toi sun ip- osoite ja selaintiedot pois kun ne näkyy mulla tässä ruudulla kokoajan kun sä vastailet tähän? Vai jätetäänkö esiin?
Mitä??? Eikun pois vaan. Ei missään nimessä saa julkaista mun tietoja. Mun työnantajahan voisi surffata niitä.
Aivan, totta. Sä et varmaan oo kotona kertonut näistä harrastuksistasi tai ystävillekään?
No en kai mä mikään hullu ole. Koko tän jutun bointti menee jos muut tietää mitä mä teen sillä vapaa-ajallani mitä mulla ton lapsen hoidosta jää. Et joku vois ajatella että mulla on liikaa aikaa ja rupeis vaatimaan multa jotain kotihommia.
Okei, eiköhän tää ollut tässä. Kiitoksia haastattelusta!